torstai 19. toukokuuta 2016

Keskeneräinen


Olen kirjoittanut tätä tekstiä viikon. Se kertoo, kuinka vähän minulla on omaa aikaa. Jos saan puoli tuntia itselleni, sukellan mieluummin lehtometsään kuuntelemaan peippojen sykettä.

Kolmoishermosärkyä. Lastenlääkäreitä. Ystäviä. Juoksulenkkejä. Päiväunia. Parisuhteen kärsimistä. Ajan puutetta. Hermoratahierontaa. Rukoilua.
Siinä avainsanat viime viikkoihin.

Pahinta maailmassa on oman lapsen kärsimys. Varsinkin silloin, kun ei vielä tiedetä, mistä on kysymys. Ja kun pieni ei osaa vielä ilmaista, mihin koskee.
Mutta onneksi on Jumala, joka järjestää asiat. Nyt kaikki on taas hyvin. Vauva sai antibiootit virtsatientulehdukseen, ja poissuljettiin rakenteelliset viat ultrassa. Saimme todella hyvää hoitoa lastentautien päivystyksessä ja poliklinikalla, olen siitä kiitollinen.

En haluaisi ajatella kipua, mutta se on taas ollut voimakasta hampaissa. Tulevaisuus tuottaa pelkoa, koska en tiedä, mihin tulen pystymään. Vaikka haluaisin.
Muutama viikko sitten turhauduin ja lopetin masennuslääkkeen kivun estoon, koska lääke tekee kovia painajaisia ja sekalaisia hallusinaatioita heräämishetkellä. Meni muutama päivä, ja aloitin lääkkeen uudestaan. Kipu oli niin pahaa, että olisin ollut pian päivystyksessä hakemassa kipulääkecocktaaleja.

Minulla on epätyypillinen kasvokipu kolmoishermon alueella (5kk), jatkuvaa kiheömöintiä/pistävää kipua lapaluun välissä (vuoden), krooninen jalka-ja kämmenpohjien kutina (4 vuotta), refluksitauti (3 vuotta) ja kilpirauhasen vajaatoiminta (3 vuotta). Vähitellen alkaa tuntua siltä, että oireitani yhdistää jokin tekijä. Elämäntavat ovat ainakin kunnossa: syön monipuolisesti, liikun, en tupakoi ja alkoholiannokset voi laskea yhdellä kädellä vuodessa. Minulla on ihania ystäviäkin, joista olen todella onnellinen.

Joskus mietin, onko tässä mitään järkeä. Että toimintakykyäni pidetään yllä lääkkeillä, jotka eivät edes vie kipua pois. Etten jaksa enää valvoa lasten nukkumaanmenon jälkeen ja katsoa vaikka elokuvaa miehen kanssa.

Kaikki on niin keskeneräistä. Minä olen keskeneräinen identiteetiltäni, terveydeltäni, rakkaus on keskeneräinen, koska se ei ole siinä muodossa missä tahtoisin sen olevan, ja unelmani riippuvat siitepölyhahtuvina oksilla.

Mutta olen aavistuksen keveämpi, koska sain kirjoitettua. En muistanutkaan, kuinka sanat sinkoilevat suonissani. Karttani alkaa piirtyä selkeämpänä kohti tulevaa.