maanantai 27. kesäkuuta 2016

Tasapaino


Tuntuu, että elämä on hyvin juuri nyt. Minulla on kaksi tervettä poikaa, joista toinen puhuu ja ihmettelee maailmaa suurin kysymyksin. Toinen taas maistelee kaikkea eteen sattuvaa ja kierii lattialla, hermostuu, kun ei pääse vielä eteenpäin.
Mies, joka on paljon poissa töiden ja harrastusten vuoksi, mutta joka kuitenkin on. Joka antaa minun nukkua sunnuntaisin myöhään ja laittaa aamupalan valmiiksi, joka aina haluaa antaa pusun viimeisenä.

On ystäviä, joille voi soittaa, ja joita voi nähdä. Kaikilla ei ole.
Nautin myös satunnaisista keikkatöistä, joissa saan jakaa lahjojani ihmisille. Joskus rukoilen keikkojen jälkeen henkilökohtaisesti, jos joku pyytää. Saan tiedon sanoja Jumalalta.
"Tiedätkö, kaikki mitä sanoit, olit totta."

Jaksan juosta yhä pidempiä reittejä. Tärkeintä on hyvä olo kropassa ja mielessä, ei se, mitä vaaka näyttää.
Mutta jos ei huvita, heittäydyn sohvalle makaamaan nutellapurkin kanssa ja katson TV7:aa. Tai syön litran popcorneita. Syömishäiriö ei enää sanele rajoja. Joskus kummastuttaa, miten olen voinut olla koko ajan nälässä.

Loppuviikosta suuntaan lasten kanssa maalle. Tekee hyvää välillä irrottautua arkiympyröistä. Lähteä vaikka siksi, että kotiin on aina niin turvallista palata.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Horisontti


En jaksaisi tapella. Odotan vapaapäiviä kuin kuita, mutta pahat sanat valtaavat sisimpäni. Huudetaan ja katsotaan toisia kyysilmin.
Lääkkeen aiheuttama ärtymys, hermokipu, levottomat lapset, tiskivuori, väärät tuotteet kaupasta. Liikaa tekosyitä olla rakkaudeton. Sanot, että olisipa jo työpäivä, ettei tarvitsisi olla kotona.

Pariterapiasta soitettiin, että vielä täytyisi odottaa jonossa pari kuukautta. Kesälomat, ja kaikki siirtyvät levolle.

Oli suuri askel soittaa terapia-aikaa. Kertoa kaikki ongelmat. Ongelma ei ole se, ettemme osaisi keskustella. Osaamme, mutta emme vain ehdi tai jaksa.

Meillä on erilaiset näkemykset tulevaisuudesta. Minä tahdon vakiintua ja elää perhe-elämää, mies tahtoo katsoa omia unelmiaan ja vähän liidellä. Ymmärrän sen, mutta haluaisin meidän katsovan samaan horisonttiin. Toisaalta tiedän, että minun pitäisi arvostaa enemmän hänen haaveitaan.

Haluaisin tehdä jotain erityistä. Ostaa liput Välimeren saarelle tai vuokrata mökin järven rannalta. Että saisi pyyhkäistyä arjen karpalot iholta. Tekisi meille kaikille hyvää.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Maallinen elämä lohkareina


Uskovainen ei saisi päästää sydämeensä katkeruutta, mutta joskus tuntuu, että elämäni on raskaampaa kuin kuuluisi.

Haluaisin elää, niin kuin Jumala on minulle puhunut vuosia: avioliitossa. Mutta se ei ole mahdollista. En tiedä, pystynkö elämään loppuelämää avoliitossa. Rakkaus on suurin, mutta arvojeni vastaisesti eläminen raastaa. Olen kyllä ollut viime aikoina niin vaikea tämän ja muiden asioiden suhteen, etten olisi edes se vaimo, joka haluaisin olla.

Muistan vuosien takaisen kesän, kun olin ollut rannikolla uimassa. Ja muistan, kun kävelin heinikon läpi valkoiselle hiekalle.
Viikko siitä sairastuin akuuttiin borrelioosiin. Koko reisi oli tulimaisen ihottuman peittämä. Sain antibiootit ja jatkoin elämää.

Lukion toinen vuosi alkoi, ja olin kuoleman väsynyt. Oli lämpöilyä ja lihaskipuja. Vähitellen aloin saada neurologisia oireita: päänsärkyä, kerran oli kaksoiskuviakin. Verestä löydettiin borreliaa, mutta ei riittävästi, jotta olisin saanut jatkohoitoa. Oireet kuitattiin niskajumista johtavaksi.

Borreliaa testattiin jälleen tämän vuoden tammikuussa kolmoishermosäryn puhjetessa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt. Uskon kuitenkin itse, että oireeni johtuvat borrelioosista. Oireita ja sairauksia on silmässä, hermostossa, ihossa, ruoansulatuselimistössä, immuunijärjestelmässä ja kilpirauhasessa. Yritän unohtaa terveyteni tilan, jotta voisin antaa tilaa elämälle.

Ainoa, mikä pitää minut kiinni elämässä lasten lisäksi, on liikunta. Rakastan juosta uusia metsäteitä ja tuntea ahdistuksen valuvan pois hikenä. Juosta kohti vastavaloa. Alppiruusut laulavat kimalaisten hyrinää.

Vaikka maallinen elämäni olisi lohkareina, on minulla kuitenkin Jeesus. Hänen nimensä on suurempi kuin mikään muu. Ja Hänen nimessään olemme jo parannettuja.