tiistai 26. heinäkuuta 2016

Koskematonta


Kirjoittaminen on käynyt raskaaksi, koska en jaksa ajatella tai keskittyä. Amitriptyliini on varmaan syyllinen. Ajatukset ovat tyhjiä, ja elämä tasaista.

Oikeasti ympärilläni tapahtuu paljon, jos jaksaa vain katsoa.
On juhlittu esikoisen 3-vuotissyntymäpäiviä, nähty ystäviä, lomailtu sukulaisten luona. Olen tehnyt tänä kesänä keikkatöitä neljästi ja vielä viides on tulossa. Työ on minulle lomaa, ja parasta on sen taiteellisuus.

Sivussa on ollut paljon huolta. Vauvalla on kolmas virtsatieinfektio kahden kuukauden sisään, ja nyt on tehty lähete lastentautienpoliklinikalle. Esikoinenkin on vietävä lääkäriin pitkittyneiden oireiden vuoksi.

Matkani on käynyt terveysaseman laboratorioon monta kertaa viikossa vauvan kanssa, ja minut tunnetaan jo siellä. Kysyllään minun ja vauvan kuulumisia. On kaunista, kun kohdataan ihmiset ihmisinä ja sivellään mielen maailmaa.

Ystävä, joka palasi elämääni vuosien hiljaisuuden jälkeen, katosi yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin. Tuntuu, kuin kaikki olisi ollut unta. Kun hän tuli katsomaan lapsiani ensimmäistä kertaa, kävelimme lähiön ympäri loskassa kahlaten ja puhuimme. Sitä päivää ei ehkä ollutkaan.
Laitoin hänelle viestin, loppuuko ystävyytemme. Ei vastausta. Olin ollut pitkään päästämässä irti, ja lopulta päätin laskea käteni sivuun. Se tuntui oikealta. Mutta jokainen jättää aina jäljen.

Joskus väsähdän. Tahtoisin sulkea pahat asiat pois mielestä, mutta uusia tulee kuin kesäsateita.
Onneksi on mummi, jolle voi soittaa, kun maailma kaatuu päälle. Hän vastaa puhelimeen kassajonossakin. Mummin sydän on kivikristallia, ja häneltä saa parhaat elämänviisaudet.

Kaiken keskellä on kuitenkin onnellinen, koska rakastan.
Ja rankan ajanjakson jälkeen syntyy jotain uutta. Koskematonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.