torstai 22. syyskuuta 2016

Valoa


Olen todella väsynyt. Vointini on mennyt huonompaan suuntaan niin neuropaattisen kivun kuin muiden oireiden osalta.

Toiset ovat kääntäneet selkänsä, toiset taas tukeneet vankkumattomalla sydämellään. Vain pieni osa läheisistäni tietää, kuinka huonosti voin, koska en jaksa itsekään kertoa oirelistaani.

Olen totaalisen kyllästynyt "sulla on pienet lapset ja stressiä"-johtopäätökseen. On toki stressiä, mutta tilanteeni on jatkunut vuosia, pahentuen aina synnytyksen jälkeen. Jostain pimeästä nousee aina uusia oireita ja diagnooseja. Olen vasta 23, ja minun ei kuuluisi olla näin monioireinen.

Tänään oli uuden neurologin soittoaika. Hän oli tutustunut taustaani etukäteen, ja kysyi, miten voin. Jännitti ihan kamalasti, koska oirelistani oli pitkä ja omituinen, mutta kerroin kaiken.
Neurologi sanoi, että hän haluaa minut vastaanotolleen, ja yhdessä muiden neurologien kanssa miettivät, voisiko kyse olla jostakin harvinaisesta, systeemisestä sairaudesta.

Tammikuussa odottaisi yliopisto, mutta ainakin tällä hetkellä on hyväksyttävä, etten ole opiskelukykyinen. Olen pitkään yrittänyt hoitaa itseäni liikunnalla, terveellisellä ruokavaliolla, riittävillä yöunilla, hermoratahieronnalla, mutta tullut siihen tulokseen, etteivät ne auta somaattisiin oireisiin. Henkiseen jaksamiseen ne puolestaan auttavat.

Tänään oli kuitenkin hyvä päivä, koska asiat menivät eteenpäin. Valoa löytyy aina, kun katsoo vaikka appelsiininkuultaviin vaahteroihin.

3 kommenttia:

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.