tiistai 15. marraskuuta 2016

Neurologilla


Kävin neurologilla, sillä odotetulla käynnillä, jossa selvitettiin systeemisairauden mahdollisuutta. Ennen käyntiä sydämeni hakkasi vimmatusti ja olin varma, etten saisi sanaakaan suustani. Oli niin kovat odotukset ja toiveet, samalla myös pelko omien kipujen ja oireiden vähättelystä.
Jännitys kuitenkin laantui huoneessa, kun huomasin, että lääkäri oli motivoitunut löytämään oireilleni yhteisen tekijän, ja oikeasti yritti.

Kerroin kaiken alkaen ensimmäisen synnytyksen sairastelusta viimeisiin oireisiin. Lääkäri kyseli paljon, selasi koneelta läpikäytyjä tutkimuksia. Tehtiin neurologisia testejä, hän tutki ihoani pala palalta, kuunteli sydämen, katsoi nieluun. Koko käynti kesti tunnin.

Sjögrenin syndrooma olisi selittänyt kaikki oireeni ja punonnut hienosti kaikki sairauteni yhteen kokonaisuuteen. Siihen ei lääkäri kuitenkaan uskonut. Olisi tarvittu ihomuutoksia, vaikkei niitä kaikilla ole. Tosin heti seuraavana päivänä käynnistä sain ruskeanoranssia muutosta käsiini, jota on ollut joskus vuosia sitten. Mutta sekään ei ole, mitä Sjögren vaatisi, vaan todennäköisesti kohonnoiden maksa-ja sappiarvoiden aikaansaannosta.

Neurologinen selvittely on siis päätöksessä. Nyt katsotaan vielä keuhkoröntgen ja kilpirauhasarvot. Lähinnä haetaan sarkoidoosia epämääräisten kipujen vuoksi, mutta itse en siihen usko lainkaan.

Eniten odotin käynniltä diagnoosia. En saanut sitä.
Diagnoosini on edelleen määrittelemättömät kasvokivut.
Muut kivut selässä, käsissä ja jalassa ovat mysteeriä. Fibromyalgiakaan ne eivät ole.

Lääkitystäni yritetään myös muuttaa, koska se ei ole oikeantyyppinen kivun luonteelle, eikä vie kuin puolet kivuista pois. Uusi lääke on karbamatsepiini eli epilepsialääke. Lääkekokeilu myös todistaa sen, onko kyseessä aito kolmoishermosärky.

Tietenkin taas pelottaa tuleva lääkekokeilu. Kuitenkin on jaksettava arkea lasten kanssa. Mutta en voi jäädä näihinkään kipuihin, jos haluan palata joskus opiskelemaan ja töihin.

Olen käynyt myös osteopaatilla selvittelemässä kipujani, ja hän löysi kovat hermopuristukset käsistä, pohkeesta, niskasta (mahdollisen välilevyn pullistuman) sekä erittäin kireät kallonpohjalihakset, mitkä taas vaikuttavat kolmoishermoon.
Osteopaatti suositteli hierontaa. Keväällä kävin muutamia kertoja hermoratahieronnassa, eikä se auttanut. Joten siksi en oikein usko, että hieronta auttaisi nytkään.

Mutta toimeettomaksi en ole jäänyt. Kun lääkärit eivät minua kuntouta, kuntoutan itse itseäni.
Nyt talvella juoksu ei oikein nappaa, joten olen käynyt kerran spinningissä, ja ajattelin jatkaa. Aerobiset lajit ovat juttuni, koska niistä saan annoksen endorfiineja. Tulee tunne, että kehoni on voimallinen, pystyy mihin vain kivuista huolimatta.
Käyn kävelyillä ja venyttelen. Pyrin syömään monipuolisesti ja terveellisesti. Kaikki raskauskilot ovat hävinneet korjattujen elämäntapojen myötä. Terveelliset elämäntavat eivät poista kipuja, mutta antavat oljenkorsia jaksaa niitä.

Maailma on vetänyt minua viime aikoina. Ei niinkään tekojen, mutta ajatusten tasolla. Jollain tavalla olen väsynyt. Väsynyt rukoilemaan avioliittoa, väsynyt rukoilemaan ihmeparantumista. Olen monta kertaa ollut varma parantumisesta, sitten todellisuus on taas polttanut kehoni lähtöpisteeseen.
Olen tutustunut lähiaikoina uuteen ihmiseen, ja saanut todistaa Jeesuksesta. Hänelle minun tapaamiseni oli todella iso asia, koska hän on hengellisessä nälässä.
Tuntuu hyvältä, kun teen edes jotain hyvää Jumalan valtakunnan alueella, vaikka oma elämä meneekin maailmassa.

Elämästäni on pienessä hetkessä kuoriutunut kuitenkin unelmaa. Olen pikkuhiljaa tehnyt niitä asioita, joita rakastan, ja se on tuottanut tulosta. Se antaa tuikkivaa toivoa.

5 kommenttia:

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.