perjantai 30. joulukuuta 2016

Kohti uutta vuotta


Joulun ainoa toive oli kivuttomuus tai ainakin sillä tasolla, etteivät kivut ottaisi valtaa tältä suurelta juhlalta.
Aatonaatonaattona imuroin ja pesin lattiat ja tein normaalit fysioterapialiikkeet. Iltaa kohden vasenta kättä alkoi särkeä voimakkaasti, niin että yölläkin kipu herätti. Jouluaatto meni kovissa kivuissa, pystyin kuitenkin olemaan menossa mukana. Joulukirkossa ei tullut käytyä.

Tällä hetkellä käsi on onneksi lähes parantunut. En keksi muuta syytä kivulle kuin fyssarin antama kuminauhajumppa. Nyt en ole tehnyt liikkeitä moneen päivään.

Tämä on jo toinen kerta, kun saan fysioterapialiikkeillä itselleni jäätävät kivut. Molempia kertoja yhdisti myös flunssa. En oikein tiedä, mikä kropassani on vialla.

Tuntuu ristiriitaiselta klikata yliopiston sivuilla kurssivalintoja samaan aikaan kun melkein koko kroppaa särkee.
Jotkut ihmiset uskovat, että kun palaan kouluun, kivutkin helpottavat, kun saan muuta ajateltavaa. Tai kun lapset kasvavat, lopetan imetyksen, niin kivut lähtevät.

En voi vielä sanoa, mihin tieni vie vai viekö se mihinkään. Mutta koen jotenkin epäreiluksi sen, että tieni on niin raskas, kuin kulkisi loputtomien kallioiden ylitse. Miksi muut saavat opiskella ja käydä töissä kivuitta?
Mutta osaan myös suhteuttaa, ainakin vähän. Ihmisillä on erilaisia ongelmia eri elämän osa-alueilla.
Joku, joka juuri nyt lukee tätä tekstiä, on jätetty hetki sitten, ja miettii, miksi minun tieni on näin yksinäinen. Olenko loppuelämän yksin? Toinen ei osaa päästää irti syömishäiriöstä, vaikka kaikki avaimet siihen olisi. Joku taas kokee eksistentiaalista yksinäisyyttä, vaikka elämässä kaikki on hyvin, silti on tyhjää. Upottavan tyhjää. Joku kaipaa entistä rakkauttaan niin sydän kuivuu kaipauksesta.

Ja kaikille teille haluan sanoa, että toivon sytytyslankaa on jäljellä niin kauan kuin on elämää.
"Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."
Tänään ei ehkä hymyilytä, mutta huomenna voi olla jo syytä hymyyn. Elämään kuuluu kärsimys, mutta meillä on lupa kyseenalaistaa sen olemassaolo kerta toisensa jälkeen.
Joskus kuulin sanottavan, että enkelit punovat jokaisesta kyyneleestä kukkasia taivaaseen, yksikään ei jää Jumalalta huomaamatta.

Leivoin kuopuksen syntymäpäiville kakkuja. Kivut hukkuvat parhaiten konkreettiseen käsillä tekemiseen, leivontaan. Tuntuu hyvältä, että elämä jatkuu, vaikka kärsimys ei lakkaa.

Usein onnen näkee vasta jälkeenpäin. Kun katson itseäni vuosi sitten taaksepäin itkemässä Kätilöopiston ikkunalaudalla vastasyntynyt käärö sylissä, raketit paukkumassa pikimustalla taivaalla, olin oikeastaan aika onnellinen, vaikka vietinkin uuden vuoden yksin. Käsivarsillani lepäsi uusi elämä, ja minulla oli toivo.

torstai 22. joulukuuta 2016

Yksi yö jouluun

omia kuvia

Jouluvalot keinuvat ikkunassa, maa on musta, ilmassa on kaipauksen tuntua.

Jouluun tiivistyy valtavasti toiveita ja odotuksia. Ihmiset kaipaavat kaiken materialoiston ja notkuvien joulupöytien lisäksi läheisyyttä ja rakkautta. Liian monet toiveet kuitenkin särkyvät.
Ihmiset saavat mielihyvänsä alkoholista, toiset selaavat somea läpi joulun ja tykkäävät mitä kauniimmista kuvista unohtaen läheisensä ja ympäröivän maailman.
Parisuhteet hukkuvat kulisseihin, ja lapset odottavat vanhemmiltaan ennen kaikkea läsnäoloa. Joulu on lasten juhla, mutta lahjavuori ei korvaa aikuisen syliä ja lämpöä.

Löysin itseni muutama päivä sitten harhailemasta kauppakeskuksessa. Ostin miehelleni pari lahjaa, jotka eivät tuntuneet erityisiltä. Olisin halunnut ostaa jotain kallista ja upeaa, yhtä upeaa kuin hän.

Eilen katsoin TV7:aa ja siellä puhuttiin aidosta joulutunnelmasta. Se ei tule lahjoista tai putipuhtaasta kodista vaan Jeesus antaa tunnelman ja rauhan. Meidän ei tarvitse täyttää sydäntämme materialla, koska se on vain maallista ja ohimenevää. Kristus riittää.
Kun olin kuullut nuo sanat, aukenin rauhalle. Tyhjyys sisälläni täyttyi Pyhällä Hengellä, ja unohdin jo lahjat.

Mitä jos tänä jouluna voisimme unohtaa siivous-, lahja- ja ruokapaineet sekä ennen kaikkea älypuhelimet, ja keskittyä joulun oikeaan sanomaan?
"Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja."

Hän ei halua meidän elävän joulua kimmeltävissä kiiltokuvissa.
Hän haluaa, että rakastaisit perhettäsi. Hän haluaa antaa syntisi anteeksi. Hän haluaa antaa sinulle tämän hetken, tämän päivän, jotta voisit muistaa, miksi elät täällä.
"Yhden käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne".

Rakastakaa.

Siunattua joulua sinulle rakas lukijani. ❤🎄

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Tunnelmia ennen joulua



En ole saanut kirjoitettua. Liian paljon kipua ja väsymystä. Olen kuitenkin miettinyt paljon teitä lukijoita, ja ollut kiitollinen siitä, kuinka ihania ihmisiä on ympärilläni tukemassa minua.

Neurologiselta kirjattiin ulos ja jätettiin yksin kipujen kanssa. Väsyttää, miksi täytyy kärsiä niin paljon.
Yliopistolle on palattava tammikuussa tekemään jotain kursseja. Nuorin lapsi on vasta 11kk, joten haluan olla vielä kotona, enkä kipujen vuoksi pystyisikään opiskella niin ripeään tahtiin.

Mutta tämä on elämä, jonka olen saanut, ja sen kanssa on elettävä.
Fysioterapiassa käyn selän, käsien ja jalan kipujen vuoksi. Fysioterapeutti kysyi, uskonko raajojen kipujen olevan yhteydessä yläselän kipuun. Sanoin, että miksei. Selkää ei ole kuvattu toistaiseksi.

Meidän arki on jatkunut onneksi samaan tahtiin. Ollaan käyty muskarissa, leivottu joulutorttuja ja pipareita, käyty jouluostoksilla, ulkoiltu. Oma vapaa-aika täyttyy liikunnasta, fysioterapialiikkeistä ja iltaisin katson silmät ristissä TV7:aa.

Onni löytyy hetkistä, kahdesta terveestä lapsesta, joista nuorimmainen syö jo itse ja kävelee tukia pitkin, isompi piirtää upeita autoja ja taloja. Vanhemmista, jotka palasivat jouluksi Suomeen, ja veivät juuri lapset ulos, niin saan vähän levätä flunssaa pois. Ystävistä, joita ei tule nähtyä usein, mutta joiden tekstarit ja puhelut virvoittavat. Jumalan työstä, josta saan todistaa ystävilleni, ja joka synnyttää hedelmää heidän sydämissään.

Tämän joulun suurin toiveeni on käydä kirkossa. En ole käynyt joulukirkossa vuosiin, koska olen ollut joulut niin huonossa kunnossa, viime joulun viimeisilläni raskaana.
Toivon, että pystyisin unohtaa kaiken joulukiireen, ja nauttia elossa olemisesta, perheen läsnäolosta, läheisyydestä ja kynttilöiden lämmöstä, kääntää katseen jouluseimen valaisevaan toivoon.