lauantai 25. helmikuuta 2017

Askel taaksepäin



Sen jälkeen, kun yhtenä iltana iski viiltävänkovat iskut korvaan niin etten pystynyt puhua, ja nukkumaan mennessä käsivarressa tuntui siltä, kuin joku painaisi kuumalla silitysraudalla, päätin, etten enää jaksa. Jatkuvaa polttavaa kipua koko kehossa ja muut oireet päälle. Olen totaalisen loppu opiskelemaan samalla kun koko kroppa on tulessa. Välillä on onneksi helpompia hetkiä.

YTHS:lle oli lääkärille kahden kuukauden jonot, mutten aio sinne asti odottaa.
Terveysasemalle pääsen kolmen viikon kuluttua omalääkärille. Toivon vain ymmärrystä, diagnoosia ja lähetettä. Ehkä sairaslomaakin. Ainakin YTHS:ltä sanottiin, että kuuluisin erikoissairaanhoidon piiriin.

Reumatautia mietittiin viimeksi syksyllä neurologilla, mutta sitä ei kuitenkaan alettu tutkia. Ongelma terveysasemalla on usein vain yhteen oireeseen keskittyminen. Toivon, että lääkäri kuuntelisi kaikki oireet, ettei tarvitsisi kasvattaa tätä diagnoosipinoa entisestään.

Uskon, että kaikille sairauksilleni ja oireilleni löytyy yhteinen tekijä. Onhan tätä lääkärissä juoksemisrumbaa kestänyt jo vuodesta 2013 asti esikoisen syntymisen jälkeen. Omalla kohdallani raskaus on se, joka on molemmilla kerroilla laukaissut vuorellisen sairauksia. Siksi tuo tekijä olisi tärkeää saada selville, uskallanko raskautua enää koskaan. Vaikka suunnitelmissa se ei olekaan, elleivät kivut väisty jossain vaiheessa.

Näinä vaikeina hetkinä korostuu ystävien merkitys. Kiitos tuhannesti kaikille, jotka ovat sanoneet kannustavan kauniita sanoja niin kasvokkain kuin ruudulla. En voi sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen teistä jokaisesta, ja kaikista, jotka elävät kanssani elämääni, myös teistä ihanista lukijoista.

Luovuttaa en aio. Haluan yhä joskus valmistua ja päästä työelämään ja toteuttaa unelmiani. Vaikka tieni sinne on varmasti kivikkoinen ja paljon hitaampi kuin muiden.

Huomenna suuntaan lasten kanssa vajaa viikoksi maaseudun rauhaan isovanhemmille. Suunnitelmissa on hautautua tenttikirjojen pariin ja ulkoilla paljon, nauttia metsien ja peltojen kaikkeudesta.

Odotan jo kovasti, että vanhempani palaavat loppukeväästä toiselta mantereelta. He ovat asuneet siellä jo puoli vuotta.
Toivoni on kovasti siinä, että kivutkin lievittyisivät, kun saisin enemmän apua lastenhoidossa: stressi vähenisi ja saisin enemmän levättyä.

Ja häät. Se tuo valtavasti toivoa ja onnea, kun tiedän, että saan sanoa tahdon rakastamalleni miehelle kaikkien läheisten läsnäollessa loppukesän pimeyden tuoksussa.

4 kommenttia:

  1. En osaa edes kuvitella, millaista kipujen kanssa eläminen on. Ne varmasti alentavat mielialaa ja keskittymiskykyä. Voin myös samaistua tuohon, että oireille ei aina edes haluta etsiä syytä. Edesmenneellä hevosellani on hyvin monenlaisia ja aaltoillen esiintyviä oireita kuten ihon oireilu, takaosan jäykkyys, kipuilu, mahan hitaus jne. Eläinlääkärit totesivat, että on mahdotonta löytää syytä ja käskivät vain hoitaa ihon oireilua erinäisillä aineilla. Emme kuitenkaan antaneet periksi, vaan löysimme hyvän hierojan, joka kehotti kirjoittamaan kaiken ylös ja tutkimaan yksi kerrallaan, miten esim. ravinto, liikunta ja lepo vaikuttavat sen oireisiin. Lopulta löytyi oikea hoitomuoto ja oireet paikantuivat hermostollisiin ongelmiin. Hermostollisen vaurion aiheuttanut syytä ei kuitenkaan koskaan löytynyt, vaikka erilaisia teorioita oli kuten ruunaus tai vamma. Oireet kuitenkin saatiin kuriin riittävällä liikunnalla ja säännöllisellä hieronnalla. Joulun aikaan hevoselle puhkesi Cushingin tauti, joka on hermostoperäinen sairaus, jonka takia se jouduttiin lopettamaan.

    Mutta onneksi hyviäkin juttuja on tiedossa eli häät! :) Tsemppiä kovasti valmisteluihin!

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ikävä kuulla, että hevosesi jouduttiin lopettamaan. Varmasti tosi raskasta sulle. Osanottoni ❤
      Kurjaa myös, ettei hevosesi oireilulle löytynyt selitystä. Varmasti on paljon vielä, mitä lääketiede ei tiedä. Ja esim. Home-, sisäilma-ja monikemikaaliherkkyys/ongelmat ovat sellaisia, mitä ei oikein pysty tutkimaan/todentamaan ainakaan helposti. Ehkä tulevaisuudessa tiedetään enemmän.

      On tämä kyllä raskasta. Kuitenkin yritän olla kiitollinen siitä, että pystyn olla lasten kanssa kotona vielä ja samalla opiskella. Kipuni ovat suurimmalta osin siedettäviä, mutta ei kipuun ikinä oikein totu. Se alentaa paljon mielialaa, kun melkein koko ajan johonkin sattuu. Toivon, että saisin diagnoosin niin pystyisi sitä hoitamaan oikein keinoin. Itse en aio ottaa uusia lääkkeitä ellei ole pakko. Enemmän haluan ottaa selvää lääkkettömistä vaihtoehdoista (ruokavalio, rentoutumisharjoitukset, oikeanlainen liikuntamuoto, kenties joku terapiakin).
      Kiitos tuestasi. Olet kovin lämminsydäminen ihminen. ❤

      Poista
    2. No itse asiassa lopetus ei ollut minulle erityisen raskas asia, koska olin henkisesti jo ehtinyt luopua hevosesta, kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Parempi kuitenkin näin, sillä hevosen virallisella omistajalla ei ollut aikaa hoitaa hevosta kovinkaan huolellisesti. Eihän sitä loppujen lopuksi tiedä, kuinka paljon hevosella kipuja oli, koska saaliseläimenä se ei näytä niitä kovin helposti. En tiedä, miten eläimille käy kuoleman jälkeen, mutta jotenkin hevosesta huokui rauha, kun kävin hyvästelemässä sen. Olen huomannut, että eläimet rauhoittuvat muutenki, jos esim. laulaa hengellisiä lauluja.

      Saatko kuitenkin nukuttua?

      - Karo

      Poista
  2. Kipusi kuulostavat tosi rankoilta - en tiedä miten itse pärjäisin vastaavassa tilanteessa. Ihailen vahvuuttasi ja kykyäsi nähdä elämän kauniitkin asiat, vaikka kivut sumentavat aistit.
    Lämmintä ja mahdollisimman kivutonta alkukevättä sinulle!❤

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.